Perjantaina suuntasin ensimmäistä kertaa Lahteen. Opiskelu graafisen suunnittelun ammattikorkeakoululinjalla aikuiskoulutuspuolella alkoi. 4.6. olleiden pääsykokeiden perusteella ryhmään oli valittu 12 opiskelijaa. Osan muistin, osasta ei ollut mitään hajua.
Porukka vaikuttaa kuitenkin tosi hyvältä - muutaman tunnin yhdessä palloiltuamme ensimmäiset pullon henki -bileet ovat jo ensi perjantaina. Itse luulin, että minun ei sinne tarvitse mennä - siis opiskelemaan - mutta niin paljon jäi käsittelemättä olennaisia tietoja mm. tallennuspaikoista, tietokonekäytännöistä jne, että on syytä mennä. Lisäksi ensi perjantaina käsitellään mahdollisuutta kansainväliseen harjoitteluun, joka kiinnostaa. Sinne siis taas suuntaan ensi perjantaina ja olen yötä noiden pippaloiden takia. Ajattelin kuitenkin hakea "armahdusta" PhotoShopin perusteista, jotka alkavat lauantaina - näin pääsen aiemmin kotiin lauantaina. Ellei ole kaamee kapula...
Kulut ovat melkoiset, vaikka eilen kävikin hyvin: eräs opiskelija on Turusta kotoisin, mutta asuu viikot työn vuoksi Helsingissä. Tyttöystävä ja koira ovat kuitenkin Turussa, joten pääsin eilen hänen kyydissään. Säästin melkoisesti, sillä Jani pyysi bensarahaa 13 € - parempi sekin, kuin 30-40 € bussi- tai junamatkasta. Ja lisäksi vettä tuli kaatamalla, joten herrasmiehenä hän heitti minut pihalle asti. Siitä suuri kiitos!
Sisältö avautui eilen vähän enemmän ja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Suomenkielen aion suorittaa verkko-opintoina, mutta enkun ja ruotsin suhteen pitää mennä näyttökokeeseen. Yrittäjyysopinnot - myös pakolliset - suoritan niinikään verkossa. Ainoat, mistä aion anoa vapaututusta portfolion perusteella, ovat tuo jo edellä mainittu PhotoShop ja lisäksi InDesign. Nämä siis koskevat vain tätä ekaa lukuvuotta. Lukujärjestyksen pahin vaihe on maaliskuu, jolloin Lahteen täytyy reissata every fucking Friday. Se tulee varmaan olemaan rankkaa. Samoihin aikoihin on töissä vuosikertomuksen taittoa, joten ei tule olemaan helppoa. En sitä odottanutkaan, mutta toivottavasti saan jotain tilalle, kun luovun vapaa-ajastani vapaaehtoisesti, oman itseni hyväksi.
Riku on vielä kalastamassa mökillä ja tullee iltapäivällä joskus formulan alkamisen aikoihin. Muilla on kova paine, kun Tomppa johtaa kalastuskisaa. Tomppa on tietenkin kalastanut vähiten eikä omaa edes omia välineitä. Ensikertalaisen tuuria vai puhdas lahjakkuus? Aika näyttää.
Näin viime yönä muuten kauheaa unta. Heräsin siihen, kun itkin täyttä kurkkua. Aurajokeen oli hukkunut ystäviäni ja minun olisi pitänyt käydä nostamassa heitä ylös. En pystynyt ja kaikki käänsivät minulle selkänsä. Ihan kauhea fiilis!
Olen syönyt töissä pelkkiä keittoja lomaltapalaamisen jälkeen ja jostain syystä nyt tekee mieli perusperunaa ja jotain nauhanlihasuikalekastiketta. Vesi on kielellä ja kaupan avautumiseen on vielä pari tuntia. Isä lupasi tulla käymään jossain vaiheessa, mutta en tiedä tarkempaa aikaa. En ole edelleenkään käynyt äidin haudalla pääsiäisen jälkeen - nyt alkaa jo itseäkin hävettää. Ajattelen häntä silti usein, viimeksi eilen, kun katsoin Teemalta tullutta dokkaria Rita Hayworthista. Hänelläkin ilmeni vanhemmiten alkoholiongelma, vaikka kuolikin Alzheimerin tautiin. Toisinaan tunnen itseni juurettomaksi, toisinaan ymmärrän olevani oman onneni seppä. Isä on päättänyt pitää seuraavat pari viikkoa lomaa, lähtee kuulemma kiertämään Suomea autolla. Lupasin käydä kastelemassa kukkasia sillä aikaa.
Nyt pitänee siirtyä aamupalan pariin, kun vatsa kurnii. Palaan taas myöhemmin.
Kirjoituksia kellarista
7. syyskuuta 2008
2. syyskuuta 2008
Vaatteiden ostamisen kauheus
Kun sain tänä iltana vapautuksen remontoinnista, päätin puhaltaa suoraan töistä Myllyyn. Oikeasti oli asiaa IKEAan, sillä lupasin anopille hankkia sinne uuden sohvanpäällisen. Mutta päätin ensin mennä Myllyyn haistelemaan vähän muotituulia.
Itse asiassa kiikarissani oli paitapuserot, mutta kuten aina jotain tiettyä asiaa etsiessäni, ei sellaisia löytynyt mistään. Ja tunsin sitä paitsi itseni aivan täydelliseksi jättiläiseksi siellä sovituskopissa, kun VeroModan paitapuserosta piti kokeilla kokoa XL eikä se siltikään mahtunut päälle. Tähän pitää todeta, että esim. KappAhlissa ja SEppälässä mahduin kuitenkin housuihin ja hameeseen kokoa 38, eli en voi olla mikään valas. Mutta ihmetyttää tietenkin, vaikkakin nuo VeroModan vaatteet taidetaan tehdä jossain vähän toisenlaisen mitta-asteikon omaavassa maassa...
On se silti niin masentavaa, kun pitää katsoa perään, mitä syö. En tietenkään yli neljäkymppisenä enää orjallisesti tuijota kaloreita, mutta kyllä se harmittaa, jos vaatteet ei mahdu päälle.
Enpä taida jaksaa valittaa tämän enempää.
Itse asiassa kiikarissani oli paitapuserot, mutta kuten aina jotain tiettyä asiaa etsiessäni, ei sellaisia löytynyt mistään. Ja tunsin sitä paitsi itseni aivan täydelliseksi jättiläiseksi siellä sovituskopissa, kun VeroModan paitapuserosta piti kokeilla kokoa XL eikä se siltikään mahtunut päälle. Tähän pitää todeta, että esim. KappAhlissa ja SEppälässä mahduin kuitenkin housuihin ja hameeseen kokoa 38, eli en voi olla mikään valas. Mutta ihmetyttää tietenkin, vaikkakin nuo VeroModan vaatteet taidetaan tehdä jossain vähän toisenlaisen mitta-asteikon omaavassa maassa...
On se silti niin masentavaa, kun pitää katsoa perään, mitä syö. En tietenkään yli neljäkymppisenä enää orjallisesti tuijota kaloreita, mutta kyllä se harmittaa, jos vaatteet ei mahdu päälle.
Enpä taida jaksaa valittaa tämän enempää.
29. elokuuta 2008
Remontin ihanuus ?
Olemme remontoineet olohuonettamme nyt kaksi viikkoa. Päivisin käymme töissä ja illalla alkaa remontti, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun olemme syöneet jotain ja istuneet hetken paikallaan.
Olohuoneemme on pienen yksiön kokoinen, 32 m2. Olemme repineet vanhan katon ja lattian aluspapereineen irti. Seinät tapetoidaan ja maalataan uudelleen, mutta nyt - toisin kuin kymmenen vuotta sitten - minulla on riittänyt kärsivällisyyttä tasoittaa seinien epätasaisuuksia. Eli mun kontolla on ollut se inhoamani hiominen ja kittaaminen, mutta jostain syystä se on tuntunut ihan mukavalta. Ehkä olen kymmenen vuoden aikana kehittynyt ihmisenä ja ymmärrän paremmin pohjatyön tarpeellisuuden. Olen myös huolellisempi ja muutenkin kaikki on mennyt muutamia päästettyjä ärräpäitä lukuunottamatta oikein mukavasti.
Siihen vaikuttaa luonnollisesti myös se, ettei meillä ole kiire. Työn ohella remontin tekeminen on muutenkin haastavaa ja raskasta. Siihen kun lisäisi vielä kiireen, olisi soppa valmis. Nyt olemme myös antaneet toistemme levätä, mikä ei tarkoita sitä, ettei mitään tapahtuisi. Rikulla varsinkin tietokone raksuttaa korvien välissä koko ajan ja hän pohtii sähkökaapeleiden vetämistä tai katon koolausta. Se tosin on nyt tehty ja illalla olisi tarkoitus villoittaa (huokaus)... siitä puuhasta en pidä edelleenkään...
Toissa iltana löysimme katon kutteripurujen joukosta tyhjän Gini-viinapullon (ks. kuva kirjoituksen alussa). Sattumalta haluamamme halogeenivalon reikä oli juuri siinä kohdassa. On kuulemma joku vanha kirvesmiesten juttu. Hyvin on pullo säilynyt ja ajattelinkin säilyttää sen muistona, lykätä IKEAn kehykseen tai katselukaappiko sen nimi nyt on. Hauska muisto!
Ensi viikolla alkaa opiskelu ja tahti on aika rankka - lähes joka viikonloppu ja keväällä vielä useammin. Toivottavasti saadaan toi remppa valmiiksi ennen varsinaisia puristuksia. Ensi viikonloppu menee vielä hopsin (= henkilökohtainen opintosuunnitelma) ja tutustumisen ja opastuksen merkeissä, mutta jo seuraavalla kerralla alkaa täysi rähinä.
Nyt lopettelen, sillä kielenkannat ei oikein tunnu irtoavan.
7. elokuuta 2008
Arki on alkanut
Edellisestä kirjoituksesta onkin aikaa, vaikka niin piti lomalla kirjoitella aktiivisemmin. Sen verran piti kuitenkin kiirettä, että sille ei jäänytkään aikaa.
Nyt olen ollut loman jälkeen töissä jo 4 viikkoa enkä ole kertaakaan kirjoittanut loppulomasta. Mutta otetaan tähän nyt lyhyt kertaus loppulomasta eli
Reissun päällä, osa II.
Ahvenanmaan fillarireissu alkoi tänä vuonna 21.7. eli vajaat kuukautta aiemmin kuin viime vuonna. Säätiedotukset eivät luvanneet parille ensimmäiselle päivälle hyvää, joten pakkasin mukaani sadehousut ja paksumman takin. Polkiessani aamulla Viking Linen terminaaliin ilma oli todella kostea ja sade teki tuloaan. Pääsimme kuitenkin kuivina laivaan katkarapuleivän ja kahvin ääreen. Minä otin tapojeni mukaan myös konjakin, ison sellaisen.
Laivareissu sujui rauhallisesti, eniten odotimme buffettiin pääsyä, jossa ruokailimme koko rahan ja ajan edestä - tankkasimme siis ensimmäistä reilun 30 km:n etappia varten. Ja kun Ahvenanmaalle pääsimme, alkoikin jo aurinko sopivasti paistaa, vaikkei mikään kovin lämmin ollutkaan.
Ensimmäinen yöpimispaikkamme oli Bastö hotell & stugby, viehättävä paikka meren rannalla. Perille päästyämme olimme kaikki aika loppu, mutta jaksoimme sentään raahautua ruokapöydän ääreen. Jos muuten joskus piipahdatte ko. paikassa, maistakaa ehdottomasti vain ko. paikassa saatavaa Bastö shottia! Resepti on salainen ja drinkkikin tehtiin keittiössä asiakkaiden silmien ulottumattomissa. Mutta hyvää se oli!
Varsinkin Pekka riemastui hintatasosta, sillä hankolaisessa ravintolassa 4 cl Ålvadosta oli maksanut 22 €, mutta me saimme saman määrän 7 eurolla. Pitihän siinä vielä toiset ottaa ja varsinkin, kun Nina oli vähän flunssainen... vain lääkkeeksi!
Tuvan takana oli aitaus, jossa asusteli Kalle. Kalle on valtavan kokoinen strutsi (nimestään huolimatta naaras), joka on vuokrattu toiselta puolelta saarta sijaitsevalta strutsitilalta turistien iloksi. Kalle osoittautui varsin seuralliseksi kaveriksi, joka on selvästi "ehdollistunut" ihmisiin.
Iloinen mökkiyllätys!
Kartan mukaan seuraavassa yöpymispaikassamme (Kvarhagens stugor) ei ollut mitään ruokapaikkaa, joten Nina soitti ja varmisti vielä asian. Ajatus oli ensin pysähtyä Getan K-kauppaan, mutta ylhäällä Geta Bergetissä oleva ravintola vei voiton. Kahden kilometrin yhtäjaksoinen nousu hiekkatiellä imi mehut enkä jaksanut koko matkaa. Pekka sen sijaan porhalsi iloisesti ihan ylös asti ja odotteli meitä parkkipaikalla.
Ylhäällä odotti kuitenkin mainio ravintola ja ennen kaikkea upeat maisemat! Ravintolassa oli sekä a la carte -puoli että kahvio. Me valitsimme viimeksi mainitun, kun näimme, millaisia ihania kebab-, tortilla- ja hampurilaisannoksia kiikutettiin viereisiin pöytiin. Vatsat täynnä huristelimme kovaa kyytiä mäkeä alas ja kävimme ostamassa paikallisesta K-kaupasta pienet iltapalatarvikkeet. Sitten kiiruhdimme polkupyörälautalle, jossa olimme sopivasti vain puoli tuntia ennen lähtöä.
Verrattuna viime vuoden polkupyörälautta Kajoon - joka oli tosin remontissa ja jouduimme tavallisen moottoriveneen kyytiin - tämä Simskälän lautta oli ylellisyys! Iso kuin mikä, tai ainakin se siltä tuntui, koska kyydissä oli lisäksemme vain yksi uupunut pariskunta. Matkalla näimme myös puhveleita tai jotain sen tapaisia vilvoittelemassa rantavedessä.
Mutta se mökki! Viime vuoden Prästön mökkien muisto kummitteli vielä mielessä, mutta aivan turhaan - mökki oli aivan ihana ja siisti ja saunareissumme aikana tuotu aamiaiskori todella kattava. Iloisina avasimme punaviinitonkan ja teimme pienet iltapalat. Jossain vaiheessa ylituttavallinen, metkan näköinen pikkukissa tuli kylään ja meinasi suoraan sanoen asettua taloksi.
Viimeinen polkupäivämme oli keskiviikko ja silloin alkoi sopivasti se tämän kesän ainoa helle. Maarianhaminaan päästyämme löysimme vierasvenesataman terassin, jossa tarjoiltiin ihania pizzoja, vaikka ne eivät sen nimisiä olleetkaan. Siinä siemailtiin olut jos toinenkin ja nautittiin lämmöstä ja auringosta.
Hotell Cikada oli siisti ja aivan Pommernin kupeessa. Ilta alkoi jo hämärtyä, kun lähdimme ruokailemaan. Sillä reissulla hankimme itsellemme oikein kunnon kännin ja seuraavaksi aamuksi järkyttävän jysärin, jota porottava aurinko ei lainkaan helpottanut. Viking Linella söimme "mättöruokaa" eli jotain, millä sai suola- ja nestetasapainon taas kohdalleen.
Oma lomani jatkui tuon reissun jälkeen vielä viikon. MAanantaina kävi kyllä sääliksi Ninaa, joka joutui töihin...
Nyt olen ollut loman jälkeen töissä jo 4 viikkoa enkä ole kertaakaan kirjoittanut loppulomasta. Mutta otetaan tähän nyt lyhyt kertaus loppulomasta eli
Reissun päällä, osa II.
Ahvenanmaan fillarireissu alkoi tänä vuonna 21.7. eli vajaat kuukautta aiemmin kuin viime vuonna. Säätiedotukset eivät luvanneet parille ensimmäiselle päivälle hyvää, joten pakkasin mukaani sadehousut ja paksumman takin. Polkiessani aamulla Viking Linen terminaaliin ilma oli todella kostea ja sade teki tuloaan. Pääsimme kuitenkin kuivina laivaan katkarapuleivän ja kahvin ääreen. Minä otin tapojeni mukaan myös konjakin, ison sellaisen.
Laivareissu sujui rauhallisesti, eniten odotimme buffettiin pääsyä, jossa ruokailimme koko rahan ja ajan edestä - tankkasimme siis ensimmäistä reilun 30 km:n etappia varten. Ja kun Ahvenanmaalle pääsimme, alkoikin jo aurinko sopivasti paistaa, vaikkei mikään kovin lämmin ollutkaan.
Ensimmäinen yöpimispaikkamme oli Bastö hotell & stugby, viehättävä paikka meren rannalla. Perille päästyämme olimme kaikki aika loppu, mutta jaksoimme sentään raahautua ruokapöydän ääreen. Jos muuten joskus piipahdatte ko. paikassa, maistakaa ehdottomasti vain ko. paikassa saatavaa Bastö shottia! Resepti on salainen ja drinkkikin tehtiin keittiössä asiakkaiden silmien ulottumattomissa. Mutta hyvää se oli!
Ålvados maistui!
Seuraavana aamuna suunnittelimme lähtevämme liikkeelle viimeistään klo 10 ja olimme aikataulussa, kun sateisen yön jälkeen aloitimme matkamme kohti Tjudön viinitilaa. Se poikkesi reitiltämme vain vähän, joten otimme riskin, kun polkupyörälautalla piti olla vasta klo 17.30.
Viinitilaa lähestyessämme kaikki aukiot olivat täynnä omenapuita eikä ihme - tilalla on omia omenapuita n. 15 000 kpl, joista valmistetaan vuosittain 40 000 l viiniä. 30 000 l päätyy viinipulloihin, mutta lopuista jatkojalostetaan paikallista calvadosta eli Ålvadosta sekä Jägermeister-tyyppistä yrttiviinaa, jonka nimen olen kyllä jo unohtanut. Osallistuimme viinitilan esittelyyn, jossa kerrottiin omenoiden tie viiniksi ja muiksi "herkuiksi". Sen jälkeen palasimme suureen ravintolatupaan maistelemaan paikallisia erikoisuuksia.Varsinkin Pekka riemastui hintatasosta, sillä hankolaisessa ravintolassa 4 cl Ålvadosta oli maksanut 22 €, mutta me saimme saman määrän 7 eurolla. Pitihän siinä vielä toiset ottaa ja varsinkin, kun Nina oli vähän flunssainen... vain lääkkeeksi!
Tuvan takana oli aitaus, jossa asusteli Kalle. Kalle on valtavan kokoinen strutsi (nimestään huolimatta naaras), joka on vuokrattu toiselta puolelta saarta sijaitsevalta strutsitilalta turistien iloksi. Kalle osoittautui varsin seuralliseksi kaveriksi, joka on selvästi "ehdollistunut" ihmisiin.
Iloinen mökkiyllätys!
Kartan mukaan seuraavassa yöpymispaikassamme (Kvarhagens stugor) ei ollut mitään ruokapaikkaa, joten Nina soitti ja varmisti vielä asian. Ajatus oli ensin pysähtyä Getan K-kauppaan, mutta ylhäällä Geta Bergetissä oleva ravintola vei voiton. Kahden kilometrin yhtäjaksoinen nousu hiekkatiellä imi mehut enkä jaksanut koko matkaa. Pekka sen sijaan porhalsi iloisesti ihan ylös asti ja odotteli meitä parkkipaikalla.
Ylhäällä odotti kuitenkin mainio ravintola ja ennen kaikkea upeat maisemat! Ravintolassa oli sekä a la carte -puoli että kahvio. Me valitsimme viimeksi mainitun, kun näimme, millaisia ihania kebab-, tortilla- ja hampurilaisannoksia kiikutettiin viereisiin pöytiin. Vatsat täynnä huristelimme kovaa kyytiä mäkeä alas ja kävimme ostamassa paikallisesta K-kaupasta pienet iltapalatarvikkeet. Sitten kiiruhdimme polkupyörälautalle, jossa olimme sopivasti vain puoli tuntia ennen lähtöä.
Verrattuna viime vuoden polkupyörälautta Kajoon - joka oli tosin remontissa ja jouduimme tavallisen moottoriveneen kyytiin - tämä Simskälän lautta oli ylellisyys! Iso kuin mikä, tai ainakin se siltä tuntui, koska kyydissä oli lisäksemme vain yksi uupunut pariskunta. Matkalla näimme myös puhveleita tai jotain sen tapaisia vilvoittelemassa rantavedessä.
Mutta se mökki! Viime vuoden Prästön mökkien muisto kummitteli vielä mielessä, mutta aivan turhaan - mökki oli aivan ihana ja siisti ja saunareissumme aikana tuotu aamiaiskori todella kattava. Iloisina avasimme punaviinitonkan ja teimme pienet iltapalat. Jossain vaiheessa ylituttavallinen, metkan näköinen pikkukissa tuli kylään ja meinasi suoraan sanoen asettua taloksi.
Viimeinen polkupäivämme oli keskiviikko ja silloin alkoi sopivasti se tämän kesän ainoa helle. Maarianhaminaan päästyämme löysimme vierasvenesataman terassin, jossa tarjoiltiin ihania pizzoja, vaikka ne eivät sen nimisiä olleetkaan. Siinä siemailtiin olut jos toinenkin ja nautittiin lämmöstä ja auringosta.
Hotell Cikada oli siisti ja aivan Pommernin kupeessa. Ilta alkoi jo hämärtyä, kun lähdimme ruokailemaan. Sillä reissulla hankimme itsellemme oikein kunnon kännin ja seuraavaksi aamuksi järkyttävän jysärin, jota porottava aurinko ei lainkaan helpottanut. Viking Linella söimme "mättöruokaa" eli jotain, millä sai suola- ja nestetasapainon taas kohdalleen.
Oma lomani jatkui tuon reissun jälkeen vielä viikon. MAanantaina kävi kyllä sääliksi Ninaa, joka joutui töihin...
17. heinäkuuta 2008
Reissun päällä, osa I
Kauan kaivattu kesäloma alkoi reilu viikko sitten eli 7.7. Olen ollut siis lomalla 1,5 vkoa, mutta tuntuu, että olen ollut oloneuvoksena jo paljon, paljon pidempään.
Heti loman alettua suunnattiin miehen vanhempien mökille Tuulikalliolle. Ilmat taisivat tuolloin suosia. Sunnuntaina jäimme mökille kahdestaan. Koska meillä on kaksi kauluskaijaa - Manu ja Skumppa - pitää niitä parin päivän välein tulla moikkaamaan, antaa puhdasta vettä ja ruokaa ja sitä rataa. Olin jo edellisellä kampaajakäynnilläni tilannut kampaajan ensimäiseksi lomapäiväkseni klo 10, joten hyppäsin yksin autoon ja ajoin Turkuun maanantaina. Kävin kotona ja huristelin takaisin.
Keskiviikkona ilma oli kurja, joten lähdimme autoilemaan. Kävimme Kustavissa kaupassa ja Alkossa ja huristelimme muutenkin sinne tänne. Koluttiin pari kirpputoriakin.
Torstaina mieheni vanhemmat ilmoittivat tulevansa takaisin mökille, mutta siinä vaiheessa me palasimme molemmat kotiin. Ja pian kotimatkan alettua mieheni autosta levisi vaihdelaatikko ja siellä me kökötimme tien poskessa! Siinä sitten järjestettiin hinausta ja appiukko joutui/halusi ajaa meidät kotiin ja palata itse takaisin mökille.
Lauantaina allamme oli vuokra-auto, kun taas suunnistimme mökkiä kohti. Maanantaina taas takaisin, kun mieheni meni pariin kokoukseen.
Tiistaina eli edellispäivänä, suuntasimme edelleen vuokra-auton keulan kohti Helsinkiä, jossa olimme sopineet tapaavamme paikkakuntalaisia ystäviä. Ensimmäisen illan vietimme Helsingissä, mutta eilen lähdimme kohti Someroa ja heidän mökkiään. Matkalla Mikko soitti ja kiroi kuin turkkilainen - olivat lähes perillä, kun huomasivat avainten unohtuneen kotiin. Kävimme odotellessamme paikallisella kirpputorilla.
Hetki sitten saavuimme kotiin. Huomenna mieheni lähtee Saksaan katsomaan formuloita. Onneksi saan olla koko pitkän viikonlopun itsekseni! Ainoa poikkeus on ystäväni Liisa, joka saapuu lauantaina grillailemaan ja turisemaan kuulumisia. Ei olla nähty aikoihin ja plätinä on varmaan aikamoinen. Kaikkein päällimmäisenä on kuitenkin se, että mun on muistettava peittää lintuhäkki joka ilta, että saa aamuisin nukkua pitkään. Muuten ne alkavat konserttinsa yhtä aikaa nousevan auringon kanssa.
Itse starttaan maanantaina kotipihalta Viking Linen terminaaliin ja niin alkaa pyöräreissu Ahvenanmaalle. Palaan torstai-iltana ja minä ja Lehtiset elättelemme toiveita, että mieheni tulee viime vuotiseen tapaan vastaan ja kuskaa tuliaisviinat Mälikkälään ja sitten meille kotiin. Jalkakin on jo parempi!
Ai mikä jalka? Nooh... reilu viikko sitten pienessä sievässä oli pakko lähteä Jurassic Park II:sen jälkeen kuvaamaan auringonlaskua ja siinä sitten astuin portaiden ohi koko elopainollani, joka tällä hetkellä on melkoisen paljon. Tais nivelside revähtää oikein kunnolla verenpurkauksesta päätelleen. Ei ole enää niin arka, tosin en ole sitä rasittanutkaan, luottanut vaan Ice Poweriin ja jääkääreeseen.
Että tällaista tähän asti! Saatatte vielä joutua lukemaan osat II ja III, jahka taas olen tietsikan ääressä! Lomailu on rankkaa enkä ole ehtinyt edes virkkaamaan!
Heti loman alettua suunnattiin miehen vanhempien mökille Tuulikalliolle. Ilmat taisivat tuolloin suosia. Sunnuntaina jäimme mökille kahdestaan. Koska meillä on kaksi kauluskaijaa - Manu ja Skumppa - pitää niitä parin päivän välein tulla moikkaamaan, antaa puhdasta vettä ja ruokaa ja sitä rataa. Olin jo edellisellä kampaajakäynnilläni tilannut kampaajan ensimäiseksi lomapäiväkseni klo 10, joten hyppäsin yksin autoon ja ajoin Turkuun maanantaina. Kävin kotona ja huristelin takaisin.
Keskiviikkona ilma oli kurja, joten lähdimme autoilemaan. Kävimme Kustavissa kaupassa ja Alkossa ja huristelimme muutenkin sinne tänne. Koluttiin pari kirpputoriakin.
Torstaina mieheni vanhemmat ilmoittivat tulevansa takaisin mökille, mutta siinä vaiheessa me palasimme molemmat kotiin. Ja pian kotimatkan alettua mieheni autosta levisi vaihdelaatikko ja siellä me kökötimme tien poskessa! Siinä sitten järjestettiin hinausta ja appiukko joutui/halusi ajaa meidät kotiin ja palata itse takaisin mökille.
Lauantaina allamme oli vuokra-auto, kun taas suunnistimme mökkiä kohti. Maanantaina taas takaisin, kun mieheni meni pariin kokoukseen.
Tiistaina eli edellispäivänä, suuntasimme edelleen vuokra-auton keulan kohti Helsinkiä, jossa olimme sopineet tapaavamme paikkakuntalaisia ystäviä. Ensimmäisen illan vietimme Helsingissä, mutta eilen lähdimme kohti Someroa ja heidän mökkiään. Matkalla Mikko soitti ja kiroi kuin turkkilainen - olivat lähes perillä, kun huomasivat avainten unohtuneen kotiin. Kävimme odotellessamme paikallisella kirpputorilla.
Hetki sitten saavuimme kotiin. Huomenna mieheni lähtee Saksaan katsomaan formuloita. Onneksi saan olla koko pitkän viikonlopun itsekseni! Ainoa poikkeus on ystäväni Liisa, joka saapuu lauantaina grillailemaan ja turisemaan kuulumisia. Ei olla nähty aikoihin ja plätinä on varmaan aikamoinen. Kaikkein päällimmäisenä on kuitenkin se, että mun on muistettava peittää lintuhäkki joka ilta, että saa aamuisin nukkua pitkään. Muuten ne alkavat konserttinsa yhtä aikaa nousevan auringon kanssa.
Itse starttaan maanantaina kotipihalta Viking Linen terminaaliin ja niin alkaa pyöräreissu Ahvenanmaalle. Palaan torstai-iltana ja minä ja Lehtiset elättelemme toiveita, että mieheni tulee viime vuotiseen tapaan vastaan ja kuskaa tuliaisviinat Mälikkälään ja sitten meille kotiin. Jalkakin on jo parempi!
Ai mikä jalka? Nooh... reilu viikko sitten pienessä sievässä oli pakko lähteä Jurassic Park II:sen jälkeen kuvaamaan auringonlaskua ja siinä sitten astuin portaiden ohi koko elopainollani, joka tällä hetkellä on melkoisen paljon. Tais nivelside revähtää oikein kunnolla verenpurkauksesta päätelleen. Ei ole enää niin arka, tosin en ole sitä rasittanutkaan, luottanut vaan Ice Poweriin ja jääkääreeseen.
Että tällaista tähän asti! Saatatte vielä joutua lukemaan osat II ja III, jahka taas olen tietsikan ääressä! Lomailu on rankkaa enkä ole ehtinyt edes virkkaamaan!
1. heinäkuuta 2008
Taas piti pysähtyä
Tänään lounaan aikoihin soi privaattipuhelimeni. Toisessa päässä oli ystävä vuosien takaa. Hänellä oli kuitenkin suuri suru, sillä hänen isänsä oli äkillisesti menehtynyt vain viikko sitten. Esitin vilpittömän osanottoni, mutta samalla mieleeni hiipi taas kauhu. Milloin on oman isäni vuoro ja milloin minusta tulee "täysorpo" tämän soittajan tapaan?
Äidin kuoleman myötä tajusin, että elämästäni katosi toinen minua automaattisesti rakastava ihminen. Perustan ajatukseni siihen, että vanhemmat rakastavat lapsiaan automaattisesti. Isä kuuluu siis samaan porukkaan.
Mutta kun isästä aika jättää, riippuu minusta itsestäni, rakastetaanko minua vai ei. Ymmärrättekö yhtään tätä logiikkaa? Siis jatkossa se, miten kohtelen muita ihmisiä, ratkaisee sen, rakastavatko he minua vai kääntävätkö he minulle selkänsä. Se ajatus on pelottava, mutta myös haastava. Jopa raamatullinen: "Tee muille kuten haluaisit itsellesi tehtävän" tai eikös se käsky numero x mene jotenkin noin.
Toisaalta olen alkanut miettiä myös sitä, mitä itse olen saanut aikaan tässä elämässä. Välillä tuntuu, etten juuri mitään enkä ainakaan mitään hyvää, mutta se ei varmastikaan pidä paikkaansa. Mutta ne ainakin toisten mielestä tärkeimmät mittarit eli lapset ovat jääneet puuttumaan. Olen elämässäni sairastanut yhden vauvakuumeen, mutta se oli jo ennen nykyistä miestäni ja kiitän kyllä luojaani, että sain silloin pidettyä kuitenkin pääni kylmänä - en halua olla missään tekemisissä ko. ihmisen kanssa. Mutta jos olis tenavat, olis pakko. Onneksi ei ole.
Minun elämäntehtäväni on siis joku muu. Se ei ole vielä minulle selvinnyt, mutta haitanneeko tuo? Päivä kerrallaan mennään, mutta täysillä. Ei ole mitään järkeä elää "sitten kun" -elämää. Se on ihan tässä käsillä, jos vain ymmärtää. En enää tavoittele mitään ihmeellistä. Riittää, että on turvallinen koti ja avioliitto, vakituinen ja hyvä työ, josta aidosti pitää, paljon ystäviä, joille avaa sydäntään. Ja jäljellä siis vielä isä.
Tulipas apea olo! Ei ollut tarkoitus, mutta tällaista tänään. Oli tarkoitus töiden jälkeen leikata osa orapihlaja-aitaa, mikäli ei ala uudelleen satamaan. Ehdittäis viemään roskat mahd. kaatopaikallekin vielä ennen klo 19:ää, jos ollaan nopeita. Kelit vaihtelee kyllä nyt niin paljon, ettei ole luottamista mihinkään ennusteisiin. Pyykkiäkin pitäis pestä ja saada vielä kuivaksi! Siinä on suurempi haaste.
Ajatukset ovat nyt kovin katkonaisia, en saa mitään järkevää syntymään. Ei ole oikein kirjoitusfiilistä. No mitäs sitten kirjoitan? Ihan totta- tähän loppuu tämä lätinä!
Äidin kuoleman myötä tajusin, että elämästäni katosi toinen minua automaattisesti rakastava ihminen. Perustan ajatukseni siihen, että vanhemmat rakastavat lapsiaan automaattisesti. Isä kuuluu siis samaan porukkaan.
Mutta kun isästä aika jättää, riippuu minusta itsestäni, rakastetaanko minua vai ei. Ymmärrättekö yhtään tätä logiikkaa? Siis jatkossa se, miten kohtelen muita ihmisiä, ratkaisee sen, rakastavatko he minua vai kääntävätkö he minulle selkänsä. Se ajatus on pelottava, mutta myös haastava. Jopa raamatullinen: "Tee muille kuten haluaisit itsellesi tehtävän" tai eikös se käsky numero x mene jotenkin noin.
Toisaalta olen alkanut miettiä myös sitä, mitä itse olen saanut aikaan tässä elämässä. Välillä tuntuu, etten juuri mitään enkä ainakaan mitään hyvää, mutta se ei varmastikaan pidä paikkaansa. Mutta ne ainakin toisten mielestä tärkeimmät mittarit eli lapset ovat jääneet puuttumaan. Olen elämässäni sairastanut yhden vauvakuumeen, mutta se oli jo ennen nykyistä miestäni ja kiitän kyllä luojaani, että sain silloin pidettyä kuitenkin pääni kylmänä - en halua olla missään tekemisissä ko. ihmisen kanssa. Mutta jos olis tenavat, olis pakko. Onneksi ei ole.
Minun elämäntehtäväni on siis joku muu. Se ei ole vielä minulle selvinnyt, mutta haitanneeko tuo? Päivä kerrallaan mennään, mutta täysillä. Ei ole mitään järkeä elää "sitten kun" -elämää. Se on ihan tässä käsillä, jos vain ymmärtää. En enää tavoittele mitään ihmeellistä. Riittää, että on turvallinen koti ja avioliitto, vakituinen ja hyvä työ, josta aidosti pitää, paljon ystäviä, joille avaa sydäntään. Ja jäljellä siis vielä isä.
Tulipas apea olo! Ei ollut tarkoitus, mutta tällaista tänään. Oli tarkoitus töiden jälkeen leikata osa orapihlaja-aitaa, mikäli ei ala uudelleen satamaan. Ehdittäis viemään roskat mahd. kaatopaikallekin vielä ennen klo 19:ää, jos ollaan nopeita. Kelit vaihtelee kyllä nyt niin paljon, ettei ole luottamista mihinkään ennusteisiin. Pyykkiäkin pitäis pestä ja saada vielä kuivaksi! Siinä on suurempi haaste.
Ajatukset ovat nyt kovin katkonaisia, en saa mitään järkevää syntymään. Ei ole oikein kirjoitusfiilistä. No mitäs sitten kirjoitan? Ihan totta- tähän loppuu tämä lätinä!
30. kesäkuuta 2008
Jalomiina on kastettu!
Viikonloppu on ohi ja Espanjasta tuli 44 vuoden tauon jälkeen futiksen Euroopan mestari. Onneksi loppuivat nuo kisat - olen univelasta ihan sekaisin!Perjantaina suunnattiin Tuulikalliolle hyvän ystäväpariskunnan kanssa. Miehet lähtivät jo aiemmin, sillä uusi vene piti saada vesille. Se on Silver Fox 485 ja perämoottori on tietty Mercury. Jo lapsena vanhempieni kanssa veneillessäni opin, että on vain yksi perämoottori ja se on Mercury (Souda, souda sinisorsa, taikka osta Mercury!).
Hetken mietimme, mikä veneelle nimeksi. Itse ehdotin heti edesmennyttä bassettiamme Wilmaa (kuvassa ylh.) - täytyyhän veneen nimi olla naisen ja päättyä A:han. Mutta mieheni ei ihastunut ajatukseen.
Juhannuspäivänä, kuten jo aiemmin kirjoitimme, palasimme Tuulikalliolta Turkuun ja menimme tämän samaisen veneenvientipariskunnan vieraaksi. Ja siellä se ajatus sitten syntyi: suurina Jaloviinan ystävinä päätimme kastaa "aluksemme" Jalomiinaksi! Siinä yhdistyvät edellä mainitut elementit, eli kyse ainakin loppuosan osalta on naisen nimestä, joka päättyy A:han!
Koeajo suoritettiin luonnollisesti heti perjantai-iltana ja hienosti pelittää! Vielä eilen illalla tiskauksen jälkeen lähdimme mieheni kanssa seikkailemaan veneellä ja ajelimme aika pitkän matkan. Kiersimme naapurisaaren ja aikaa meni reilut puoli tuntia. Kyllä nyt kelpaa!
Enää neljä aamuherätystä ja sitten alkaa loma. Siitä saa nauttia neljä viikkoa - ihanaa! Ensi viikoksi ei ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia, mutta todennäköisesti aika suurimmaksi osaksi kuluu Tuulikalliolla. Loman kakkosviikolla suuntaamme ainakin yhdeksi yöksi Helsinkiin moikkaamaan siellä asuvia kavereita ja varsinkin Lassia. Saman viikon perjantaina mieheni lähtee "työreissulle" Saksaan vierailemaan jossakin venttiilitehtaassa, mutta kas - kuinka ollakaan Saksassa järjestetään silloin F1-kisat Hockenheimissa ja koko porukka siirtyy viikonlopuksi sinne. Sieltä hän kotiutuu seuraavan viikon maanantaina, jolloin minä puolestani lähden jo etukäteen hehkuttamalleni fillarireissulle Ahvenanmaalle. Palaamme torstai-iltana, jonka jälkeen on vapaa viikonloppu.
Lomani viimeisellä viikolla järjestetään DBTL, mutta samalla viikolla meille pitäisi tulla uudet ikkunat asuin- ja vinttikerrokseen. Siinä sitä puuhaa riittää ja sitten onkin vuorossa remonttia kotona muutenkin. Olohuone uuteen uskoon, samoin työhuone. Makuuhuone, keittiö ja vessa kenties talven aikana.
Nyt yritän keskittyä töihini ja lupasin tuossa juuri äsken siistijöille, että putsaan pöydän, jotta pääsevät pitkästä aikaa näyttämään rättiä minunkin pöytäpinnalleni. Siinäkin sitä puuhaa riittää - kuka ihme on roudannut tätä paperia tänne?!
27. kesäkuuta 2008
Aikuinen jatkaa opiskelua
Eilen oli töissä aika kenkku päivä, mutta se parani huomattavasti kotiin tullessani: olin saanut kirjeen, jossa kerrottiin hyviä uutisia. Minut nimittäin on valittu Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin aikuisten ammatilliseen tutkintoon johtavaan koulutukseen, graafisen suunnittelun pääaineen opiskelijaksi. Huh, mikä sanahirviö!
No, anyway - käytin yhden saldovapaan pääsykokeisiin, jotka järjestettiin 4.6. Lahdessa. Matkustin paikkakunnalle jo edellisenä iltana ja menin hotelliin yöksi, jotta olisin mahd. pirteä aamulla ja täysin orientoitunut valintakokeeseen.
En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa, joten luonnollisesti hiukan jännitti. Tehtävien tekoon oli aikaa klo 9-17 - sen puitteissa sai vapaasti lähteä. Itse puursin tehtäviä aina 16.30 asti, jonka jälkeen kiirehdin kaupungin toisella laidalle sijaitsevalle rautatieasemalle kävellen. Melkoinen maraton!
Kokeet olivat mielestäni melko vaikeat ja siitäkin erikoiset, että mitään ei tehty koneella - kaikki tehtävät piirrettiin ja väritettiin käsin. Sikäli jännää, että nykyään kaikki tehdään muuten koneella, mutta he varmasti hakivat jotain luovuutta tai ilmaisua. Ensimmäinen tehtävä oli melko helppo, mutta toista lukiessani mietin hetken, että lähden samantien kotiin. Olo meni kuitenkin nopeasti ohi ja päätin aloittaa helpommasta. Lounaan jälkeen paneuduin siihen hankalampaan.
Myös ennakkotehtävä syntyi vasta edellisenä iltana hotellihuoneessa parin punaviinilasin jälkeen. Vaikka olin saanut tehtävän tietooni jo n. kk aiemmin, ei sitä vain syntynyt. Piti postikortin kokoiseen pahviin määritellä itsensä vapaalla tekniikalla graafisena suunnittelijana. Onneksi olen tässä työssä oppinut, että vaikka välillä tuntee olevansa täysin pattitilanteessa, alitajunta työskentelee ko. ongelman kanssa koko ajan. Ja yhtäkkiä se vaan syntyy! Niin kävi tässäkin tapauksessa, vaikka tehtävä ei mielestäni ollut mitenkään helppo. Siitä huolimatta ainakin linjajohtaja kehui korttiani haastattelutilanteessa. Myös portfolioni puhui ilmeisesti puolestaan.
Opiskelu alkaa jo 5.9., joka on perjantai ja jolloin mun täytyy ottaa saldovapaa. Onneksi työantajani suhtautuu suopeasti kouluttautumiseen, joten ei liene ongelma. Täytyy vaan järjestellä sitten hommat siihen malliin, että pääsee Lahteen aina, kun lähiviikonloppuja järjestetään. Yleensä olen hommani hoitanut, joten sekään ei liene ongelma.
Yritin julkaista tätä kirjoitusta jo eilen, mutta herjasi jostain ihme virheestä eikä onnistunut. Illan jalkapallo-ottelu oli juuri alkamassa ja jo etukäteen kannatin Espanjaa, joka onneksi voitti. Sunnuntaina pitää siis taas valvoa, kun tulee loppuottelu. Musta on tullut aikamoinen jalkapallohuligaani!
No, anyway - käytin yhden saldovapaan pääsykokeisiin, jotka järjestettiin 4.6. Lahdessa. Matkustin paikkakunnalle jo edellisenä iltana ja menin hotelliin yöksi, jotta olisin mahd. pirteä aamulla ja täysin orientoitunut valintakokeeseen.
En ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa, joten luonnollisesti hiukan jännitti. Tehtävien tekoon oli aikaa klo 9-17 - sen puitteissa sai vapaasti lähteä. Itse puursin tehtäviä aina 16.30 asti, jonka jälkeen kiirehdin kaupungin toisella laidalle sijaitsevalle rautatieasemalle kävellen. Melkoinen maraton!
Kokeet olivat mielestäni melko vaikeat ja siitäkin erikoiset, että mitään ei tehty koneella - kaikki tehtävät piirrettiin ja väritettiin käsin. Sikäli jännää, että nykyään kaikki tehdään muuten koneella, mutta he varmasti hakivat jotain luovuutta tai ilmaisua. Ensimmäinen tehtävä oli melko helppo, mutta toista lukiessani mietin hetken, että lähden samantien kotiin. Olo meni kuitenkin nopeasti ohi ja päätin aloittaa helpommasta. Lounaan jälkeen paneuduin siihen hankalampaan.
Myös ennakkotehtävä syntyi vasta edellisenä iltana hotellihuoneessa parin punaviinilasin jälkeen. Vaikka olin saanut tehtävän tietooni jo n. kk aiemmin, ei sitä vain syntynyt. Piti postikortin kokoiseen pahviin määritellä itsensä vapaalla tekniikalla graafisena suunnittelijana. Onneksi olen tässä työssä oppinut, että vaikka välillä tuntee olevansa täysin pattitilanteessa, alitajunta työskentelee ko. ongelman kanssa koko ajan. Ja yhtäkkiä se vaan syntyy! Niin kävi tässäkin tapauksessa, vaikka tehtävä ei mielestäni ollut mitenkään helppo. Siitä huolimatta ainakin linjajohtaja kehui korttiani haastattelutilanteessa. Myös portfolioni puhui ilmeisesti puolestaan.
Opiskelu alkaa jo 5.9., joka on perjantai ja jolloin mun täytyy ottaa saldovapaa. Onneksi työantajani suhtautuu suopeasti kouluttautumiseen, joten ei liene ongelma. Täytyy vaan järjestellä sitten hommat siihen malliin, että pääsee Lahteen aina, kun lähiviikonloppuja järjestetään. Yleensä olen hommani hoitanut, joten sekään ei liene ongelma.
Yritin julkaista tätä kirjoitusta jo eilen, mutta herjasi jostain ihme virheestä eikä onnistunut. Illan jalkapallo-ottelu oli juuri alkamassa ja jo etukäteen kannatin Espanjaa, joka onneksi voitti. Sunnuntaina pitää siis taas valvoa, kun tulee loppuottelu. Musta on tullut aikamoinen jalkapallohuligaani!
25. kesäkuuta 2008
Musiikki on rajaton riemu!
Edelliseen kirjoitukseen viitaten: en sitten ollut juhannusta selvin päin. En kuitenkaan liian humalassa kertaakaan, sillä en sairastunut lainkaan krapulaan tai päänsärkyyn. Mökillä riitti puuhaa ja puunaamista ja iltaisin turistiin puolille öin. Juhannusaaton sään seljettyä näimme mahtavan auringonlaskun ja muutamia kokkoja vastarannalla. Mahtava fiilis, jota edes ahkerasti vertamme imeneet hyttyset eivät onnistuneet pilaamaan.
Tulimme kotiin jo lauantaina ja menimme kylään meidän lähelle. Yöllä sotkettiin fillarilla kotiin eikä sunnuntainakaan ollut krapulaa, iso uni vain. Sunnuntaina piti katsoa illalla ihan loppuun asti jännä Espanja-Italia -futismatsi, joka meni rangaistuspotkuihin asti. Onneksi espanjalaiset hoitivat homman kotiin!
Maanantaina rohkaistuin ja pakkasin aamulla mukaani jumppakassin: olin päättänyt mennä spinningiin M&M:ään, jonka vuosijäsen olen. Nyt kuitenkin hirvitti tavallista enemmän, sillä taukoa on ollut liki pari kuukautta eikä se tunnetusti ole kovin hyvä juttu - spinningtunti kun on aikamoinen rutistus. Siksi join litratolkulla vettä päivän aikana ja tankkasin muutenkin kunnolla, ettei lähtisi taju - niinkin on joskus ensimmäisillä kerroilla meinannut käydä.
Heti, kun ohjaajana toiminut Sami - siis tämän M&M:n toimitusjohtaja - laittoi ekan biisin soimaan, olin aivan taivaissa. Meillä nyt vaan sattuu olemaan sama musiikkimaksu eli aika raskaanpuoleista ja reipasta musaa kuunnellaan. Onneksi Sami käyttää ko. musaa myös tunneillaan, sillä polkeminen olisi muuten todella puuduttavaa. Jos kehtaisin, hoilaisin täysillä mukana, mutta muut saattaisivat moisesta tempauksesta häiriintyä. Mutta ei voi mitään, että maanantainakin siirryin muistoissani paikasta ja ajasta toiseen ja hädin tuskin huomasin spinnailevani samalla. Tunnin loputtua olin taas naamastani aivan kirjava ja vaatteita sai kiskoa hikisestä kropasta voimalla. Olin tyytyväinen, etten pökrännyt eivätkä lihakseni ole mainittavasti kipeytyneet näiden parin päivän aikana. Toiseksi tunsin järjetöntä riemua musiikin antamasta voimasta, sillä sitä minä siitä todella saan!
Olen monet kerrat turvautunut musiikkiin, jos on ollut vaikeaa tai tuntunut muuten vain...omituiselta. Kiitos iPodin voin kuunnella musiikkia ihan missä tahansa. Aina se tosin ei ole kohteliasta, mutta useimmiten en ajattele sitä niin. Tarvitsen musiikkia jatkuvasti. En voisi elää ilman sitä. Kai tätä voisi jonkun sortin addiktioksi kutsua.
Tänään olen menossa poikkeuksellisesti salille vasta työpäivän jälkeen, sillä en millään jaksanut aamulla nousta! Loma häämöttää enää 7 aamuherätyksen päässä, mutta tuntuu, että vaikeemmaksi menee koko ajan! Onneksi salille voi mennä milloin vain. Huomenna menen taas spinningiin, että ehtii vielä vähän saada kuntoa alle tulevaa fillariretkeä varten. Nyt lähdemme reissuun vajaat kuukautta viime vuotista reissua aiemmin ja otimme lisäksi yhden lisäyön Maarianhaminassa. Siellä on samaan aikaan joku tennisturnaus ja pienimuotoinen rokkifestari. Tutustu reittiimme, joka on oheisen esitteen reitti 2.
Radiosta kuuluu parhaillaan suomalaisen Leverage-bändin biisi Mr. Universe. Kurjaa, että olen missannut ko. bändin kerran eikä keikkoja Turun suuntaan ole tiedossa. Sääli! Hyvä bändi ja hyvää musaa!
Ugh - olen puhunut!
Tulimme kotiin jo lauantaina ja menimme kylään meidän lähelle. Yöllä sotkettiin fillarilla kotiin eikä sunnuntainakaan ollut krapulaa, iso uni vain. Sunnuntaina piti katsoa illalla ihan loppuun asti jännä Espanja-Italia -futismatsi, joka meni rangaistuspotkuihin asti. Onneksi espanjalaiset hoitivat homman kotiin!
Maanantaina rohkaistuin ja pakkasin aamulla mukaani jumppakassin: olin päättänyt mennä spinningiin M&M:ään, jonka vuosijäsen olen. Nyt kuitenkin hirvitti tavallista enemmän, sillä taukoa on ollut liki pari kuukautta eikä se tunnetusti ole kovin hyvä juttu - spinningtunti kun on aikamoinen rutistus. Siksi join litratolkulla vettä päivän aikana ja tankkasin muutenkin kunnolla, ettei lähtisi taju - niinkin on joskus ensimmäisillä kerroilla meinannut käydä.
Heti, kun ohjaajana toiminut Sami - siis tämän M&M:n toimitusjohtaja - laittoi ekan biisin soimaan, olin aivan taivaissa. Meillä nyt vaan sattuu olemaan sama musiikkimaksu eli aika raskaanpuoleista ja reipasta musaa kuunnellaan. Onneksi Sami käyttää ko. musaa myös tunneillaan, sillä polkeminen olisi muuten todella puuduttavaa. Jos kehtaisin, hoilaisin täysillä mukana, mutta muut saattaisivat moisesta tempauksesta häiriintyä. Mutta ei voi mitään, että maanantainakin siirryin muistoissani paikasta ja ajasta toiseen ja hädin tuskin huomasin spinnailevani samalla. Tunnin loputtua olin taas naamastani aivan kirjava ja vaatteita sai kiskoa hikisestä kropasta voimalla. Olin tyytyväinen, etten pökrännyt eivätkä lihakseni ole mainittavasti kipeytyneet näiden parin päivän aikana. Toiseksi tunsin järjetöntä riemua musiikin antamasta voimasta, sillä sitä minä siitä todella saan!
Olen monet kerrat turvautunut musiikkiin, jos on ollut vaikeaa tai tuntunut muuten vain...omituiselta. Kiitos iPodin voin kuunnella musiikkia ihan missä tahansa. Aina se tosin ei ole kohteliasta, mutta useimmiten en ajattele sitä niin. Tarvitsen musiikkia jatkuvasti. En voisi elää ilman sitä. Kai tätä voisi jonkun sortin addiktioksi kutsua.
Tänään olen menossa poikkeuksellisesti salille vasta työpäivän jälkeen, sillä en millään jaksanut aamulla nousta! Loma häämöttää enää 7 aamuherätyksen päässä, mutta tuntuu, että vaikeemmaksi menee koko ajan! Onneksi salille voi mennä milloin vain. Huomenna menen taas spinningiin, että ehtii vielä vähän saada kuntoa alle tulevaa fillariretkeä varten. Nyt lähdemme reissuun vajaat kuukautta viime vuotista reissua aiemmin ja otimme lisäksi yhden lisäyön Maarianhaminassa. Siellä on samaan aikaan joku tennisturnaus ja pienimuotoinen rokkifestari. Tutustu reittiimme, joka on oheisen esitteen reitti 2.
Radiosta kuuluu parhaillaan suomalaisen Leverage-bändin biisi Mr. Universe. Kurjaa, että olen missannut ko. bändin kerran eikä keikkoja Turun suuntaan ole tiedossa. Sääli! Hyvä bändi ja hyvää musaa!
Ugh - olen puhunut!
18. kesäkuuta 2008
Juhannus selvin päin?
Juhannus - tuo kesämme kohokohta - lähenee uhkaavasti. On tarkoitus viettää sitä ihan perhepiirissä Tuulikalliolla (mökkipaikka). Ei TV:tä, mukaan pelejä, virkkuukoukut ja lankoja, kirjoja, ristisanoja... mutta ei drinksua minua varten!
Olen elämäni aikana marinoinut itseäni melkoisen paljon. Maksa-arvot ovat jatkuvasti koholla, mutta ne ovat yli viitearvojen myös silloin, jos vietän täydellisen tipatonta kautta esim. 1,5 kk ja menen sitten kokeisiin. Seuraava askel on kuitenkin ohutneulanäyte maksasta eikä ole kuulemma mikään ihan riskitön toimenpide sekään. Mitä siis tehdä?
Katson nyt, pystynkö olemaan koko juhannuksen ihan selvin päin. Otan tämän vähän niin kuin testinä itselleni. Vähän niin kuin tupakoitsijat, jotka yrittävät lopettaa. Päätän vain joka aamu, että en ota tänään. Eilinen kun on mennyt ja huomisesta ei ole tietoa. Eletään siis tätä hetkeä.
Viime viikonloppuna totesin nimittäin taas krapulan aivan turhaksi taudiksi, josta ei tule kuin itkua ja hammastenkiristystä. Perjantai-iltana olin yksin kotona ja surin jo etukäteen sitä, että olin luvannut isälle käydä äidin tavarat läpi lauantaina. Aamulla suussa maistui kissanpaska, olo oli aivan vetämätön enkä uskaltautunut kovin aikaisin rattiin. Siinä kunnossa äidin tavaroiden perkaminen oli entistä tuskallisempaa. Olisin voinut käydä aamulla lenkillä ja sen jälkeen suihkussa ja tarttua reippaana hommaan. Mutta ei. Kun ei kestä, niin ei kestä. Tosiasiassa kokemus ei ollut niin paha, kuin mitä alunperin kuvittelin, mutta tarpeeksi paha kuitenkin. Onneksi isä vaikutti silminnähden tyytyväiseltä panokseeni ja oli onnellinen, kun pääsi toista muistuttavista tavaroista eroon.
Tämä alkuvuosi on ollut minulle aika rankkaa aikaa. Eniten on kuitenkin herättänyt murhetta se, että en ole tuntenut itseäni itsekseni oikeastaan koko aikana. En ole uskaltanut surra, vaikka olisi ollut aihetta. Tunteiden patoaminen sisälle ei nimittäin ole kovin terveellistä. Uskon, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ja jos mieleni voi pahoin, samoin tekee kroppani. Siltä minusta on tuntunut. Lisäksi on ollut olo, etten lainkaan hallitse omaa elämääni ja se on ollut todella häiritsevää ja ajoittain jopa pelottavaakin. On helpompi juoda itsensä humalaan, kuin purkaa tuskaansa kirjoittamalla tai puhumalla. Leikkiä, että elää jonkun muun elämää eikä lainkaan omaansa. Eihän siinä ole mitään järkeä!
Päätös tästä tipattomasta juhannuksesta on vain ja ainostaan minun. Saattaa olla, että jatkan tipattomuutta senkin jälkeen. Keskityn urheilemaan ja hankkimaan terveellisempiä addiktioita - se kun tuntuu olevan kirjoittamaton totuus, että toinen addiktio korvautuu toisella. Jos nyt mistään addiktiosta voi puhua, mutta jos tämä auttaa välttämään äidin kohtalon omalla kohdallani, hyvä niin. Toivon vain, että saan päätökselleni rakkailtani ja ystäviltäni täyden siunauksen. En kyllä usko heidän paljon vastaan pullikoivan - olen aika monien pippaloiden päätteeksi avannut sanaisen arkkuni humalassa eikä se välttämättä ole kaunista katsottavaa eikä varsinkaan kuultavaa.
Oppia ikä kaikki! Hauskaa juhannusta itselleni ja muille!
8. kesäkuuta 2008
Lenny Kravitz otti yleisönsä!
On sunnuntai-ilta. Eilen oltiin kaveriporukalla katsomassa Lennyä Turkuhallissa. Kädet on oikeasti kipeät taputtamisesta ja niska tukan heiluttamisesta. Oli aivan mahtava keikka! Menee TOP-3:seen ihan kirkkaasti!
Kun on hyvä ja tietää sen, on varmaan helppo olla. Siltä toi Lennyn soittaminen ainakin tuntui. Bändi oli aivan kymppi ja pelasi saumattomasti yhteen. Mietin vaan, mihin on unohtunut se naisrumpali, joka pari-kolme vuotta sitten Tukholmassa hakkasi kuin Muppettien rumpali ikään. Olisko äitiyslomalla? No, ei tuossa miehessäkään mitään valittamista ollut.
Let love rule -biisin aikana Lenny teki rundin yleisön joukossa. Siis käveli ihmisten keskelle halattavaksi ja käteltäväksi! Otti yleisönsä tyylillä, mutta nöyrästi. Ei liikoja kikkailuja, pani vain itsensä alttiiksi. Ja taas huomasi sen, miten paljon paremmilta biisit kuulostavat, kun ne kuulee livenä. Ja saa itse laulaa mukana! Ai vitsi! Ja Päivi oli vain muutaman kädenojennuksen päässä. Takapuoli on kuulemma kybä! Päivi on legendaarinen Levi's-peppu nainen. Se on pitkä tarina, josta kerron lisää joskus toiste.
Saa nähdä, millainen hiki on ens yönä päällä. Perjantaina nimittäin juhlittiin miehen nelikymppisiä aika kosteissa tunnelmissa ja eilen oli siis tuo Lenny. Pekan sanojen mukaan tästä viikonlopusta tuli perjantain ja maanantain välinen yö eikä hän varmaan kauheen väärässä ole - eilenkin kun piti mennä konsertin jälkeen vielä lehmään repimään muutama olut unilääkkeeksi. Ja kotiin tullessa katottiin vielä miehen kanssa telkkaria, kun "yhtään ei nukuttanut". Just joo! No, huvivero pitää maksaa.
Tuleva viikkokin on aika haipakkaa. Keskiviikkona on EDE-päivä, jossa olen duunissa päivällä. Iltajuhla alkaa vasta klo 20.30 ja se järjestetään nyt ekaa kertaa uudessa kirjastossa. Olen ollut iltajuhlassa vasta kerran, mutta silloin oli ainakin tosi kivaa. Toivottavasti nytkin.
Viikonloppuna kutsuin isän syömään sunnuntaina. Ja lupasin hänelle, että meen tyhjentämään äidin kaappeja lauantaina. Yritän järjestää kirpputoripaikan jostain, että sais tavarat pois. Ja osa menee suoraan tonne turvakotiin naapurin siskon kautta. Siellä on tarvetta kuteille, kun naiset joutuu lähtemään yöhön usein ihan pienissä vaatteissa.
Ostin muuten tuon Von Hertzen Brothersin uuden levyn Love remains the same. Se on aivan mahtava! Pidän siitä jopa enemmän kuin Approachista. Ekaa levyä en ole edes kuullut, mutta se pitäis jostaa yrittää löytää. Sitä on myös kehuttu.
Musiikki on ehkä maailman ihanin asia. Ainakin omalla kohdallani se lohduttaa, helpottaa oloa, tuo muistoja, piristää, pistää ajattelemaan. Ei huano juttu!
Kun on hyvä ja tietää sen, on varmaan helppo olla. Siltä toi Lennyn soittaminen ainakin tuntui. Bändi oli aivan kymppi ja pelasi saumattomasti yhteen. Mietin vaan, mihin on unohtunut se naisrumpali, joka pari-kolme vuotta sitten Tukholmassa hakkasi kuin Muppettien rumpali ikään. Olisko äitiyslomalla? No, ei tuossa miehessäkään mitään valittamista ollut.
Let love rule -biisin aikana Lenny teki rundin yleisön joukossa. Siis käveli ihmisten keskelle halattavaksi ja käteltäväksi! Otti yleisönsä tyylillä, mutta nöyrästi. Ei liikoja kikkailuja, pani vain itsensä alttiiksi. Ja taas huomasi sen, miten paljon paremmilta biisit kuulostavat, kun ne kuulee livenä. Ja saa itse laulaa mukana! Ai vitsi! Ja Päivi oli vain muutaman kädenojennuksen päässä. Takapuoli on kuulemma kybä! Päivi on legendaarinen Levi's-peppu nainen. Se on pitkä tarina, josta kerron lisää joskus toiste.
Saa nähdä, millainen hiki on ens yönä päällä. Perjantaina nimittäin juhlittiin miehen nelikymppisiä aika kosteissa tunnelmissa ja eilen oli siis tuo Lenny. Pekan sanojen mukaan tästä viikonlopusta tuli perjantain ja maanantain välinen yö eikä hän varmaan kauheen väärässä ole - eilenkin kun piti mennä konsertin jälkeen vielä lehmään repimään muutama olut unilääkkeeksi. Ja kotiin tullessa katottiin vielä miehen kanssa telkkaria, kun "yhtään ei nukuttanut". Just joo! No, huvivero pitää maksaa.
Tuleva viikkokin on aika haipakkaa. Keskiviikkona on EDE-päivä, jossa olen duunissa päivällä. Iltajuhla alkaa vasta klo 20.30 ja se järjestetään nyt ekaa kertaa uudessa kirjastossa. Olen ollut iltajuhlassa vasta kerran, mutta silloin oli ainakin tosi kivaa. Toivottavasti nytkin.
Viikonloppuna kutsuin isän syömään sunnuntaina. Ja lupasin hänelle, että meen tyhjentämään äidin kaappeja lauantaina. Yritän järjestää kirpputoripaikan jostain, että sais tavarat pois. Ja osa menee suoraan tonne turvakotiin naapurin siskon kautta. Siellä on tarvetta kuteille, kun naiset joutuu lähtemään yöhön usein ihan pienissä vaatteissa.
Ostin muuten tuon Von Hertzen Brothersin uuden levyn Love remains the same. Se on aivan mahtava! Pidän siitä jopa enemmän kuin Approachista. Ekaa levyä en ole edes kuullut, mutta se pitäis jostaa yrittää löytää. Sitä on myös kehuttu.
Musiikki on ehkä maailman ihanin asia. Ainakin omalla kohdallani se lohduttaa, helpottaa oloa, tuo muistoja, piristää, pistää ajattelemaan. Ei huano juttu!
29. toukokuuta 2008
Äitiä on ikävä
On uskomatonta, miten vähän aikaa äidin kuolemasta on. Vasta reilut 4 kk. On päiviä, jolloin en muka ajattele asiaa ollenkaan, mutta se on valhetta. Ja on päiviä, jolloin täydellinen ikävä ja yksinäisyys iskevät salakavalasti kimppuun vaikka kesken juoksulenkin tai vaikka olisin illanvietossa kymmenien ihmisten seurassa.
Toisinaan minut valtaa epäusko - onko tämä ollenkaan tottakaan? Uskomaton tunne. En ole näissä tunneasioissa muutenkaan niin kauhean hyvä, saatikka nyt, kun en oikein tiedä, mitä ajatella. Pahalta tuntuu ja pahalta varmasti näyttää. Alkoholia kuluu, kun se muka auttaa. Ei se mitään auta, sekoittaa vaan entistä pahemmin. Mutta turruttaa tätä tuskaa, tunnen olevani joku muu ja eläväni jonkun muun elämää. En omaani.
Olen suunnattoman väsynyt. Haluaisin vaan nukkua ja nukkua. Kesäloman alkuun on tänään tasan kuukausi. Kuukausi! Neljä viikkoa! Ei hyvänen aika! Millä ihmeellä minä kestän?
Töitä on vaikka kuinka. Illat venyy, mikä ei tässä tilanteessa ole hyvä asia. Ja kelitkin tuntuvat olevan kohdallaan, nytkin ulkona on jotain 25 astetta lämmintä ja aurinko paistaa.
Tunnen taas olevani yksin, vaikka mieheni katselee telkkaria olohuoneessa. Mutta tarkoitankin henkisesti. En taida olla ihan kunnossa.
Tänään katsomaan Lenny Kravitzia Turkuhalliin. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin.
Toisinaan minut valtaa epäusko - onko tämä ollenkaan tottakaan? Uskomaton tunne. En ole näissä tunneasioissa muutenkaan niin kauhean hyvä, saatikka nyt, kun en oikein tiedä, mitä ajatella. Pahalta tuntuu ja pahalta varmasti näyttää. Alkoholia kuluu, kun se muka auttaa. Ei se mitään auta, sekoittaa vaan entistä pahemmin. Mutta turruttaa tätä tuskaa, tunnen olevani joku muu ja eläväni jonkun muun elämää. En omaani.
Olen suunnattoman väsynyt. Haluaisin vaan nukkua ja nukkua. Kesäloman alkuun on tänään tasan kuukausi. Kuukausi! Neljä viikkoa! Ei hyvänen aika! Millä ihmeellä minä kestän?
Töitä on vaikka kuinka. Illat venyy, mikä ei tässä tilanteessa ole hyvä asia. Ja kelitkin tuntuvat olevan kohdallaan, nytkin ulkona on jotain 25 astetta lämmintä ja aurinko paistaa.
Tunnen taas olevani yksin, vaikka mieheni katselee telkkaria olohuoneessa. Mutta tarkoitankin henkisesti. En taida olla ihan kunnossa.
Tänään katsomaan Lenny Kravitzia Turkuhalliin. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin.
24. toukokuuta 2008
Von Hertzen Brothers jyräsi
%2520by%2520denis%2520vinokur.jpg)
Kello on vasta vähän yli kymmenen, mutta olen täällä jo pirteänä syönyt puuroa ja lähden pian torille. Ensin pitää kuitenkin kirjoittaa muutama sana Klubilla esiintyneestä Von Hertzen Brothersista.
Klubi oli ääriään myöten täynnä eikä ihme - konsertti oli aivan loistava, huumaava, erilainen, mutta toimiva. Täytyy myöntää, että pojat ovat ihan oikeita ammattimuusikoita eikä pelkästään mitään tyttöjen - ja miksei poikienkin - objekteja. Ovat he kyllä aika söpöjä ja Kien karisma vetoaa meikäläiseen. Jotain alkukantaista ja eläimellistä koko katraassa ja musiikissa on. Ja pojista myös paistoi aito soittamisen riemu - sellaista on aina mukava katsella.
Kappaleet kolmelta albumilta seurasivat toisiaan sulassa sovussa. Välillä oltiin harmonian kehdossa ja seuraavassa hetkessä taas rääkättiin kitaroita ja muita vempeleitä antaumuksella.
Musiikki poikkeaa tämän päivän valtavirtamusiikista ja keskustelinkin ystäväni kanssa tästä. On mielestämme hyvä, että levyä pitää kuunnella kaksi tai viisi kertaa ennen kuin pääsee siihen sisälle. Tässä kertakäyttökulttuurissa se tuo mukavaa vaihtelua ja levyjen kuunteleminen avaa aina vaan uusia aspekteja.
Edelliseltä levyltä nousi muutama kappale myös radiosoittosuosikiksi, mikä on ihme, sillä tämä ei todellakaan ole mitään ihan valtavirtamusiikkia. Uudelta Love remains the same -levyltä omaksi suosikikseni kohosivat eilen In the end ja Freedom Fighter. Mutta kun olen kuunnellut tuota levyä tarpeeksi monta kertaa, voi olla, että olen sen jälkeen eri mieltä.
Nyt pitää kuitenkin lähteä torille, että saa taas Sorrilta tuoreita salaatteja, kurkkuja ja tomaattia pöytään. Ilma on upea, joten jätän nämäkin vähät, kauppareissuun tarvittavat bensarahat ostamatta ja menen fillarilla. Kunhan ensin uskaltaudun autotallin oven välissä asustavan hämähäkin ohi...
Klubi oli ääriään myöten täynnä eikä ihme - konsertti oli aivan loistava, huumaava, erilainen, mutta toimiva. Täytyy myöntää, että pojat ovat ihan oikeita ammattimuusikoita eikä pelkästään mitään tyttöjen - ja miksei poikienkin - objekteja. Ovat he kyllä aika söpöjä ja Kien karisma vetoaa meikäläiseen. Jotain alkukantaista ja eläimellistä koko katraassa ja musiikissa on. Ja pojista myös paistoi aito soittamisen riemu - sellaista on aina mukava katsella.
Kappaleet kolmelta albumilta seurasivat toisiaan sulassa sovussa. Välillä oltiin harmonian kehdossa ja seuraavassa hetkessä taas rääkättiin kitaroita ja muita vempeleitä antaumuksella.
Musiikki poikkeaa tämän päivän valtavirtamusiikista ja keskustelinkin ystäväni kanssa tästä. On mielestämme hyvä, että levyä pitää kuunnella kaksi tai viisi kertaa ennen kuin pääsee siihen sisälle. Tässä kertakäyttökulttuurissa se tuo mukavaa vaihtelua ja levyjen kuunteleminen avaa aina vaan uusia aspekteja.
Edelliseltä levyltä nousi muutama kappale myös radiosoittosuosikiksi, mikä on ihme, sillä tämä ei todellakaan ole mitään ihan valtavirtamusiikkia. Uudelta Love remains the same -levyltä omaksi suosikikseni kohosivat eilen In the end ja Freedom Fighter. Mutta kun olen kuunnellut tuota levyä tarpeeksi monta kertaa, voi olla, että olen sen jälkeen eri mieltä.
Nyt pitää kuitenkin lähteä torille, että saa taas Sorrilta tuoreita salaatteja, kurkkuja ja tomaattia pöytään. Ilma on upea, joten jätän nämäkin vähät, kauppareissuun tarvittavat bensarahat ostamatta ja menen fillarilla. Kunhan ensin uskaltaudun autotallin oven välissä asustavan hämähäkin ohi...
12. toukokuuta 2008
Kostean viikonlopun ajatuksia
Maanantai-ilta ja olen juuri syönyt. Kotiin tultuani sain kuin sainkin itsestäni sen verran irti, että sain siivottua. Nopsaan matot pihalle ja imuri kehiin. Sen jälkeen vielä pyyhkäisy mopilla ja matot takaisin sisään. Tunti siinä meni.
Perjantaiaamuna lähdin työkavereiden kanssa risteilylle. Matka sujui loistavasti aina siihen asti, kun päästiin syömään buffettiin ja veloituksettoman punaviinihanan äärelle. Siitä se sitten alkoi...
Lauantaiaamuna tulin kotiin ja kellosta tarkastin, että kolme ja puoli tuntia olisi aikaa nukkua, ennen kuin tapaan sen saman ystäväpariskunnan keskustassa pyöräilyloman suunnittelun merkeissä. Ellei mieheni olisi heittänyt minua keskustaan, en olisi koskaan ehtinyt ajoissa. Onneksi sentään vaihdoimme treffipaikan Konttorista Brunoon - ilma kun oli yksi kesän mainioimmista.
Pyöräilyloma lyötiin lukkoon ja tänä vuonna lähdemme viikolla 30 polkemaan Lumparland-nimisen järven ympäri. Tämän päätöksen jälkeen houkuttelin miehenikin nauttimaan muutamasta olusesta keskustaan ja Hermannin ja Koulun terassin jälkeen pääsimme vihdoinkin kotiinpäin. Ruokaa laittaessaan mieheni leikkasi jumalattoman haavan pikkurilliinsä, joten unohdimme molemmat kokkailun ja terävät veitset. Fillaroin FC Kebabille hakemaan meille purtavaa.
Siitä lähtien onkin ollut melkoista liskojen yötä. Eilen oltiin appivanhempien kesämökillä ja syötiin siellä. Ilma oli ensin mitä kaunein, mutta muuttui nopeasti tuuliseksi. Enteili selvästi tätä kylmenemistä. Nyt nimittäin on kylmä, vaikka aurinko kuinka paistaisi. Lauantaina punaiseksi palanut rintani sentään lämmittää kuumottaessaan T-paidan alla.
Mutta niitä ajatuksia piti kertoa: sunnuntaina oli äitienpäivä ja äidin kuolemasta on nyt kulunut 3,5 kk. Tuntuu, kuin siitä olisi ikuisuus. Välillä tuntuu epäuskottavalta, ettei äiti enää koskaan ex-tempore aja pihaan ja ota pientä kävelyä talon ympäri. Kommentoi mitään kukkasista tai marjoista. Toisina päivinä lähtemisen muistaa tuskallisen yksityiskohtaisesti. Muistaa tuskallisen hengityksen ja siinä pitkät katkot. Sairauden kellastamat, ennen niin kauniit kasvot ja viimeisinä päivinä vain harhailevan katseen. Kaiken maailman höpötykset, joita maksan myrkyttyminen ja kipulääkkeet yhdessä aiheuttivat. Ei ollut kaunista katsottavaa!
Olen käynyt seurakunnan sururyhmässä pian 1,5 kk. En ole erityisen uskonnollinen ihminen. On joitain asioita, joihin uskon, eikä niiden nimi läheskään aina ole Jumala. Siellä olen kuitenkin huomannut, miten paljon helpompaa minulla on kuin monilla muilla. Varsinkin niillä, jotka ovat jääneet elämässään aivan yksin. Ei ole ketään, kelle puhua, paitsi tuo 1,5 tunnin kokoontuminen kerran viikossa tai jopa harvemmin. Minulla sentään on ystäviä, jotka hyväksyvät minut tällaisenaan ja ovat valmiita avaamaan siitä huolimatta sylinsä ja korvansa minulle.
Eilen kävin äidin haudalla vain todetakseni, kuinka kauniita kukkasia varmasti isä ja muutamat ystävät olivat äidille vieneet. Itse vein jo aiemmin äidin toivoman sinivalkoisen orvokkiamppelin, jonka eilen vain kastelin. Kesällä tuntuu niin hassulta viedä kynttilää, kun illat ovat muutenkin valoisat. Enkä sitä paitsi usko äidin olevan eksyksissä. Hän oli valmis.
Itse tunnen eläväni tunteiden ristiaallokossa. Kaikki se siunaustilaisuudessa nähty reippaus - se on minusta poissa. Parasta tässä on se, etten välitä, mitä muuta ajattelevat, vaikka itkisin kesken kauppareissun - se on aivan sama. Toiseksi en jaksa tai oikeastaan viitsi meikata joka ainoa päivä - se on aivan turhaa.
Olen ihan hyvä tällaisena - sopivan keskeneräinen, mutta jo riittävän kypsä.
Perjantaiaamuna lähdin työkavereiden kanssa risteilylle. Matka sujui loistavasti aina siihen asti, kun päästiin syömään buffettiin ja veloituksettoman punaviinihanan äärelle. Siitä se sitten alkoi...
Lauantaiaamuna tulin kotiin ja kellosta tarkastin, että kolme ja puoli tuntia olisi aikaa nukkua, ennen kuin tapaan sen saman ystäväpariskunnan keskustassa pyöräilyloman suunnittelun merkeissä. Ellei mieheni olisi heittänyt minua keskustaan, en olisi koskaan ehtinyt ajoissa. Onneksi sentään vaihdoimme treffipaikan Konttorista Brunoon - ilma kun oli yksi kesän mainioimmista.
Pyöräilyloma lyötiin lukkoon ja tänä vuonna lähdemme viikolla 30 polkemaan Lumparland-nimisen järven ympäri. Tämän päätöksen jälkeen houkuttelin miehenikin nauttimaan muutamasta olusesta keskustaan ja Hermannin ja Koulun terassin jälkeen pääsimme vihdoinkin kotiinpäin. Ruokaa laittaessaan mieheni leikkasi jumalattoman haavan pikkurilliinsä, joten unohdimme molemmat kokkailun ja terävät veitset. Fillaroin FC Kebabille hakemaan meille purtavaa.
Siitä lähtien onkin ollut melkoista liskojen yötä. Eilen oltiin appivanhempien kesämökillä ja syötiin siellä. Ilma oli ensin mitä kaunein, mutta muuttui nopeasti tuuliseksi. Enteili selvästi tätä kylmenemistä. Nyt nimittäin on kylmä, vaikka aurinko kuinka paistaisi. Lauantaina punaiseksi palanut rintani sentään lämmittää kuumottaessaan T-paidan alla.
Mutta niitä ajatuksia piti kertoa: sunnuntaina oli äitienpäivä ja äidin kuolemasta on nyt kulunut 3,5 kk. Tuntuu, kuin siitä olisi ikuisuus. Välillä tuntuu epäuskottavalta, ettei äiti enää koskaan ex-tempore aja pihaan ja ota pientä kävelyä talon ympäri. Kommentoi mitään kukkasista tai marjoista. Toisina päivinä lähtemisen muistaa tuskallisen yksityiskohtaisesti. Muistaa tuskallisen hengityksen ja siinä pitkät katkot. Sairauden kellastamat, ennen niin kauniit kasvot ja viimeisinä päivinä vain harhailevan katseen. Kaiken maailman höpötykset, joita maksan myrkyttyminen ja kipulääkkeet yhdessä aiheuttivat. Ei ollut kaunista katsottavaa!
Olen käynyt seurakunnan sururyhmässä pian 1,5 kk. En ole erityisen uskonnollinen ihminen. On joitain asioita, joihin uskon, eikä niiden nimi läheskään aina ole Jumala. Siellä olen kuitenkin huomannut, miten paljon helpompaa minulla on kuin monilla muilla. Varsinkin niillä, jotka ovat jääneet elämässään aivan yksin. Ei ole ketään, kelle puhua, paitsi tuo 1,5 tunnin kokoontuminen kerran viikossa tai jopa harvemmin. Minulla sentään on ystäviä, jotka hyväksyvät minut tällaisenaan ja ovat valmiita avaamaan siitä huolimatta sylinsä ja korvansa minulle.
Eilen kävin äidin haudalla vain todetakseni, kuinka kauniita kukkasia varmasti isä ja muutamat ystävät olivat äidille vieneet. Itse vein jo aiemmin äidin toivoman sinivalkoisen orvokkiamppelin, jonka eilen vain kastelin. Kesällä tuntuu niin hassulta viedä kynttilää, kun illat ovat muutenkin valoisat. Enkä sitä paitsi usko äidin olevan eksyksissä. Hän oli valmis.
Itse tunnen eläväni tunteiden ristiaallokossa. Kaikki se siunaustilaisuudessa nähty reippaus - se on minusta poissa. Parasta tässä on se, etten välitä, mitä muuta ajattelevat, vaikka itkisin kesken kauppareissun - se on aivan sama. Toiseksi en jaksa tai oikeastaan viitsi meikata joka ainoa päivä - se on aivan turhaa.
Olen ihan hyvä tällaisena - sopivan keskeneräinen, mutta jo riittävän kypsä.
5. toukokuuta 2008
Vappu meni - nyt odotellaan kesälomia
Vapusta selvittiin taas kunnialla. Ystäväpariskunta oli kylässä ja syömistä ja juomista ja juttua riitti. Punaviinitahratkin saatiin vaatteista pois kunnialla, joten kaikki on paremmin kuin hyvin.
Iltalehdessä luki tänään, että suomalaiset kärsivät lomastressistä. Se tuntuu minusta käsittämättömältä! Miten lomasta voi stressata? Totta kai artikkelissa viitattiin siihen, että stressataan siitä, mitä lomalla tehdään tai mihin mennään. Loman pitäisi olla lomaa ja pään niin tyhjä, että salasanatkin on unohtuneet töihin palatessa.
Tulevana kesänä on tiedossa ainakin pyöräretki Ahvenanmaalle viime vuotiseen tapaan. Olin siellä tutun pariskunnan kanssa ja oli kyllä lysti reissu, ei voi muuta sanoa. Lähdimme perjantaiaamuna laivalla kohti Maarianhaminaa ja palasimme maanantai-iltana. Juuri sopivan mittainen matka.
Ahvenanmaalla viehätti paitsi upeat maisemat myös paikallinen liikennekulttuuri, sillä autoilijat ottivat meidät pyöräilijät todella hyvin huomioon - väistivät kaukaa ja hiljensivät kohdalle tullessa. Ainoa teiden terroristi olikin ruotsalainen Volvo, sen mukaan lähti melkein kaikilta säärikarvat. Lisäksi opasteet olivat ensiluokkaisia.
Sää elokuun puolivälissä tehdyn matkan aikana oli aivan loistava. Ainoa sadekin osui yöhön ja loppui ennen puolta päivää, jolloin meidän oli aika jatkaa matkaa. Majoituspaikat vaihtelivat valmiissa paketissamme melkoisesti: ensimmäinen yö vietettiin perinteisellä leirintäalueella, jossa perjantain kunniaksi oli paikalliset lavatanssit. Kuluneet patjat ja pimeä mökki eivät siinä kohtaa haitanneet: takana oli reilut 40 km, virkistävä suihku, närästystä aiheuttanut kanakori, venyttelyä terassilla ja muutama muki punaviiniä. Kyllä siinä olisi uni tullut silmään ihan missä tahansa.
Seuraavan yön vietimme upeassa majatalossa, jota pyöritti nuorehko pariskunta. Heidän periaatteensa oli, että kaikki tekevät kaikkea. Illallisen valmisti mies naisen säestäessä, jaloissa parkui parivuotias tenava ja vähän vanhempi keräsi astioita pöydistä. Siinä sitä yrittämisen mallia, mutta kateeksi ei kyllä käynyt! Seuraavana päivänä mies vielä ilmestyi fillarilautan kanssa hakemaan meitä ja kuljettamaan seuraavaan paikkaan - oiva lisäduuni? Mutta palvelu pelasi, ruoka oli hyvää ja paikka jäi mieleen. Valitettavasti en löytänyt heidän www-sivujaan netistä.
Sunnuntaiaamuna pakkasimme fillarit taas kuntoon. Edellämainitun tuulisen lauttamatkan jälkeen rutistimme itsestämme paluumatkan Maarianhaminaan pelkän aamupuuron voimalla! Vähempikin vetää totiseksi! Päästyämme viimeiseen majapaikkaamme pettymys oli jonkunmoinen, sillä kauniisti sanottuna paikka olisi kaivannut kipeästi naisen kättä. Mutta siihen pätivät samat säännöt kuin ensimmäiseen majapaikkaamme: riittävä väsymys ja juokseva vesi, ruokaa ja vähän viiniä - mitä siitä, vaikka saikin rosetta, kun punaviiniä tilasi - kielimuuri -joten aivan sama. Ilta jatkui vielä kasinolla ja sen jälkeen taksimatkalla takaisin majapaikkaan. Maanantaina reipas miesosallistujamme polkaisi vielä parikymmentä kilometriä, mutta me naiset keskityimme olennaiseen ja lepäsimme.
Voin lämpimästi suositella tällaista aktiivilomaa ystävien kanssa - sitä ei edes huomaa, että on läjä kilometrejä takana, kun onkin jo perillä. Puitteiksi riittävät kaunis luonto, meri, muutama uljas merikotka - ja tuntuu, että on käynyt melkein ulkomailla! Plussaa tulee laivamatkojen edullisista ostoksista... :-)
Iltalehdessä luki tänään, että suomalaiset kärsivät lomastressistä. Se tuntuu minusta käsittämättömältä! Miten lomasta voi stressata? Totta kai artikkelissa viitattiin siihen, että stressataan siitä, mitä lomalla tehdään tai mihin mennään. Loman pitäisi olla lomaa ja pään niin tyhjä, että salasanatkin on unohtuneet töihin palatessa.
Tulevana kesänä on tiedossa ainakin pyöräretki Ahvenanmaalle viime vuotiseen tapaan. Olin siellä tutun pariskunnan kanssa ja oli kyllä lysti reissu, ei voi muuta sanoa. Lähdimme perjantaiaamuna laivalla kohti Maarianhaminaa ja palasimme maanantai-iltana. Juuri sopivan mittainen matka.
Ahvenanmaalla viehätti paitsi upeat maisemat myös paikallinen liikennekulttuuri, sillä autoilijat ottivat meidät pyöräilijät todella hyvin huomioon - väistivät kaukaa ja hiljensivät kohdalle tullessa. Ainoa teiden terroristi olikin ruotsalainen Volvo, sen mukaan lähti melkein kaikilta säärikarvat. Lisäksi opasteet olivat ensiluokkaisia.
Sää elokuun puolivälissä tehdyn matkan aikana oli aivan loistava. Ainoa sadekin osui yöhön ja loppui ennen puolta päivää, jolloin meidän oli aika jatkaa matkaa. Majoituspaikat vaihtelivat valmiissa paketissamme melkoisesti: ensimmäinen yö vietettiin perinteisellä leirintäalueella, jossa perjantain kunniaksi oli paikalliset lavatanssit. Kuluneet patjat ja pimeä mökki eivät siinä kohtaa haitanneet: takana oli reilut 40 km, virkistävä suihku, närästystä aiheuttanut kanakori, venyttelyä terassilla ja muutama muki punaviiniä. Kyllä siinä olisi uni tullut silmään ihan missä tahansa.
Seuraavan yön vietimme upeassa majatalossa, jota pyöritti nuorehko pariskunta. Heidän periaatteensa oli, että kaikki tekevät kaikkea. Illallisen valmisti mies naisen säestäessä, jaloissa parkui parivuotias tenava ja vähän vanhempi keräsi astioita pöydistä. Siinä sitä yrittämisen mallia, mutta kateeksi ei kyllä käynyt! Seuraavana päivänä mies vielä ilmestyi fillarilautan kanssa hakemaan meitä ja kuljettamaan seuraavaan paikkaan - oiva lisäduuni? Mutta palvelu pelasi, ruoka oli hyvää ja paikka jäi mieleen. Valitettavasti en löytänyt heidän www-sivujaan netistä.
Sunnuntaiaamuna pakkasimme fillarit taas kuntoon. Edellämainitun tuulisen lauttamatkan jälkeen rutistimme itsestämme paluumatkan Maarianhaminaan pelkän aamupuuron voimalla! Vähempikin vetää totiseksi! Päästyämme viimeiseen majapaikkaamme pettymys oli jonkunmoinen, sillä kauniisti sanottuna paikka olisi kaivannut kipeästi naisen kättä. Mutta siihen pätivät samat säännöt kuin ensimmäiseen majapaikkaamme: riittävä väsymys ja juokseva vesi, ruokaa ja vähän viiniä - mitä siitä, vaikka saikin rosetta, kun punaviiniä tilasi - kielimuuri -joten aivan sama. Ilta jatkui vielä kasinolla ja sen jälkeen taksimatkalla takaisin majapaikkaan. Maanantaina reipas miesosallistujamme polkaisi vielä parikymmentä kilometriä, mutta me naiset keskityimme olennaiseen ja lepäsimme.
Voin lämpimästi suositella tällaista aktiivilomaa ystävien kanssa - sitä ei edes huomaa, että on läjä kilometrejä takana, kun onkin jo perillä. Puitteiksi riittävät kaunis luonto, meri, muutama uljas merikotka - ja tuntuu, että on käynyt melkein ulkomailla! Plussaa tulee laivamatkojen edullisista ostoksista... :-)
30. huhtikuuta 2008
Menee yli ymmärryksen
Olen viime päivinä lukenut kauhun sekaisin tuntein tästä Itävallan insesti-isästä. Päähäni ei kerta kaikkiaan mahdu, miten sellaista on voinut tapahtua! Ja miten oma vaimo muka ei huomaa mitään, vaikka asuu samassa talossa tuollaisen hirviön kanssa! Ei mene jakeluun, niin kamalalta tuntuu!
Tämä tapaus tosin osoittaa sen, miten ihminen voi saada toisen täysin valtaansa. Uskon, että mies on ollut sellainen kotityranni, ettei paremmasta väliä. On varmaan vaientanut myös vaimonsa. Ihminen on niin käsittämätön peto, ettei maailmassa toista samanmoista ole.
Katsoin viikonloppuna elokuvan The last king of Scotland, joka kertoo Idi Aminin Ugandasta 70-luvulta eteenpäin. Siinäkin käy hyvin ilmi, miten valta sokaisee, tekee vainoharhaiseksi ja miten helposti ihminen ottaa kaiken vallan omiin käsiinsä -keinoja kaihtamatta. Ja miten helposti ihminen turtuu julmuuteen ja väkivaltaan itsensäkin suorittamana.
Itävallan pedofiili on kertonut syyksi tyttärensä kellariin lukitsemiseen sen, että hän halusi suojella tätä huumeilta. Varmaan ihan hyvä tarkoitus, mutta se lienee kuitenkin peitesyy sille, että mies himoitsee omaa lastaan. Isän mukaan tyttö oli ollut vaikea ja kuriton. No, onko tuo ihme, jos oma isä on säännöllisesti raiskannut 11-vuotiaasta lähtien!
Käy niin vihaksi tuollaiset äijänkäppänät, jotka kuvittelevat omivansa omat lapsen tai omat lapsensa itselleen kaikin tavoin! Sama koskee parisuhteita - miten toinen ihminen voi kuvitella omivansa toisen koko elämän? En todellakaan ymmärrä!
Maailma on täynnä niin uskomatonta pahuutta, että pahaa tekee. Viikonloppuna löysin digiboxistamme myös dokumentin Ruandan kansanmurhasta. Voi siis olla, että olen vähän liikaa provosoinut itseäni tähän fiilikseen, mutta silmien sulkeminen ei kyllä auta yhtään mitään. Eikä tosiasioiden kieltäminen.
Alavireisestä ja -kuloisesta kirjoituksesta huolimatta oikein hauskaa vappua kaikille!
Tämä tapaus tosin osoittaa sen, miten ihminen voi saada toisen täysin valtaansa. Uskon, että mies on ollut sellainen kotityranni, ettei paremmasta väliä. On varmaan vaientanut myös vaimonsa. Ihminen on niin käsittämätön peto, ettei maailmassa toista samanmoista ole.
Katsoin viikonloppuna elokuvan The last king of Scotland, joka kertoo Idi Aminin Ugandasta 70-luvulta eteenpäin. Siinäkin käy hyvin ilmi, miten valta sokaisee, tekee vainoharhaiseksi ja miten helposti ihminen ottaa kaiken vallan omiin käsiinsä -keinoja kaihtamatta. Ja miten helposti ihminen turtuu julmuuteen ja väkivaltaan itsensäkin suorittamana.
Itävallan pedofiili on kertonut syyksi tyttärensä kellariin lukitsemiseen sen, että hän halusi suojella tätä huumeilta. Varmaan ihan hyvä tarkoitus, mutta se lienee kuitenkin peitesyy sille, että mies himoitsee omaa lastaan. Isän mukaan tyttö oli ollut vaikea ja kuriton. No, onko tuo ihme, jos oma isä on säännöllisesti raiskannut 11-vuotiaasta lähtien!
Käy niin vihaksi tuollaiset äijänkäppänät, jotka kuvittelevat omivansa omat lapsen tai omat lapsensa itselleen kaikin tavoin! Sama koskee parisuhteita - miten toinen ihminen voi kuvitella omivansa toisen koko elämän? En todellakaan ymmärrä!
Maailma on täynnä niin uskomatonta pahuutta, että pahaa tekee. Viikonloppuna löysin digiboxistamme myös dokumentin Ruandan kansanmurhasta. Voi siis olla, että olen vähän liikaa provosoinut itseäni tähän fiilikseen, mutta silmien sulkeminen ei kyllä auta yhtään mitään. Eikä tosiasioiden kieltäminen.
Alavireisestä ja -kuloisesta kirjoituksesta huolimatta oikein hauskaa vappua kaikille!
28. huhtikuuta 2008
Tervetuloa blogiini!
Tämä blogi on avattu puhtaasti itsekkäistä syistä - haluan vain kirjoittaa ja kenties saada vastakaikua jutuilleni.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)